Sisäpyöräilyn ohjaamisen tehokkuus!

14731322_10209882230506615_5287740733872996118_n    keiserin-sovellus

 

Google playsta ja Apple sovellus kännykkään ladattavissa.

 

Syksy on jo pitkällä ja tiellä ajot on nyt ajettu ja pyöräily vaihtunut kahvakuulaan ja sisäpyöräilyyn.

Ylläoleva numeraalikuvake kertoo totuuden sisäpyöräilyn ohjaamisesta ja kertoo sen, ettei tämä ole ohjaajalle kunnon kannalta kovin tehokasta. Meilahden liikuntakeskuksessa (17.10.2016) tein mittauksen Keiserin M sovelluksella. Teho on yllättävän pieni ja keskimääräinen teho jää vain 110 wattiin, vaikka tunnin aikana huipputehot ovatkin olleet hetkellisesti yli 600 wattia! 50-minutin tunnissa on kuten kuvakkeen alareunassa olevasta power käyrästä näkee, niin Iisee -Focus formaatin mukaisesti ohjattuna tunnilla on  reilut kolme 10 minuutin jaksoa. Toinen puoli on hyvinkin kevyttä poljentaa. Työjaksot sisältävät myös kevennyskohtia. Kalorimääräkin jää näin pieneksi. Huomio tähän, että edellämainittu koskee ohjaajaa!

Asiakkaalla on paremmat mahdollisuudet saada paremmat tulokset, koska ohjaajan täytyy keskittyä myös puhumiseen ja ryhmän ohjaamiseen. Ohjaamista ei voi pitää myöskään ohjaajan treeninä. Kuvakkeen alareunassa Power -käyrästä näkyy selvästi kolme selvää Iisee Focuksen työvaihetta. Alussa on pitkä lämmittelyjakso, jonka jälkeen kolme työjaksoa. Työjaksojen välissä on kaksi palautusvaihetta. Lopussa kevyt jäähdyttelyvaihe.

Itse aiemmin aavistelin sitä, että ohjatessa työvaiheet eivät tunnu kovin tehokkaalta. Tässä nyt vain mittari todisti aavistuksen oikeaksi. Kevyttä on! Mittauksesta puuttuu syketiedot, koska en saannut Suunnon sykevyötä toimimaan, mutta tuskin syketiedot lopputulosta muuttaisi?

Jatketaan liikkumista…..

Kolmas Bodomin kierto ja Syyskuussa 26.9.2016!

Hei

Syksy on jo vahvasti läsnä. Syyskuun viimeinen viikko alkoi lämpimästi ja päätin lähteä pyöräileen viikon tauon jälkeen. Ajoin heti pitkän Bodomin lenkin ja se olikin kolmas kieros 2016 -kauden aikana. Lämpöä oli reilut 16 astetta ja vähän tuulta. Käytin ajaessa kuitenkin pitkiä jalkapuntteja ja käsisuojia, koska syksyn lämpövaihtelut voivat olla suuria. Pyörä kulki jälleen hyvin ja ajo tuntui hieman koukistajissa ja pohkeissa.

bodomin-lenkki

 

Urheilijan luonne? Eli mikä saa näin liikkumaan? Joillekin pienikin liikkuminen on vaikeaa ja toisille se ei kuulu lainkaan elämään. On vaikea mennä ohjeistaan henkilöä, joka ei ole tottunut lainkaan liikkumaan. Ihmisen arvot, jotka ovat aivan muualla kuin liikunnassa ei voi nähdä liikkumista järkevänä, koska ei näe tässä mitään itselleen. Ketään ei tietenkään kannata väkisin ”käännyttää” vaan on parempi, että ihminen kypsyy itsekseen ymmärtämään mikä on hyväksi. Kotikasvatuksella ja lähtökohdilla on iso rooli. Itselläni liikkumisen ”automaatio” lähti lapsuudessa omasta halusta. Kilpapyöräily syttyi itsekseen ja halusin kokeilla mihin asti siinä pystyn. Tällä hetkellä ajelen kunnon vuoksi ja kilpailut ovat historiaa. Ajaessa käytän kuitenkin kokoajan proasusteita niiden mukavuuden vuoksi.

Edellä mainittuun liittyen huomio! Erään lenkin alkupuolella Hämeentien liikennevaloissa oli pieni poika, joka kysyi: ”Olenko menossa johonkin skapaan”? Huvitti tämä suuresti. Tinkoffin keltainen asu herättää siis huomiota. Nautitaan syksystä ja vielä viimeisistä lämmön hetkistä.

 

 

 

Bodomjärven kierto 31.8.2016

Hei

Elokuun viimeinen päivä ja päätin lähteä kiertämään Bodomjärven (n.52 km). Olosuhteet oli hyvät ja pyörä kulki todella hyvin ja antoi hyvän keskinopeuden. Mukana matkassa oli myös GoPro Hero kamera. Videossa esiintyvän kuvakulmaan sain idean Eurosportin Espanijan ympäriajon Vuelta extrasta.  Pyöräilyasiantuntija ja entinen kilpapyöräilijä Juan Antonio Flecha käytti kameraa kypärän etupuolelle kiinitettynä niin, että hän samalla puhuu kameralle ajaen pyörällä. Kamera on ollut jonkin tapin päässä (selfikeppi).  Itse laitoin yksijalan (monopodin) kypärän aukkoihin kiinni ja GoPron toiseen päähän. Hyvin pysyi kiinni, mutta yksijalka painoi sen verran paljon, että kypärän nauhat alkoivat kiristää. Kevyempi jalusta olisi varmasti parempi tässä. Videossa esimerkki tästä uudesta kuvakulmasta.

 

Klaukkala Fit24

Klaukkala Fit 24

Klaukkala Fit24

Elokuun lopulla 23.8 tarjoutui mahdollisuus ajella vähän pidemmälle ohjauslenkille. Poljin Klaukkalan Fit24 -kuntokeskukseen ja hyvät olosuhteet tekivät tämän mahdolliseksi.

Matkaa suuntaansa oli 27 km. Kivistön aseman 18 km:n ajon jälkeen tie muuttui todella hyväksi ja edessä oli pitkiä tasaisia suoria.  Oli ilo ajaa ja todeta, että tälläisiä ”baanoja” ei ole edes Espoossa. Samalla ajoin kesän parhaat keskinopeudet ja aikaa kului suuntaansa n. 56 minuttia. Kerkesin vielä ohjaustuntien jälkeen kotiin ennen pimeän tuloa. Todella hyvä fiilis oli hyvin menneistä ryhmäliikuntatunneista (spinning, kehohuolto) ja tästä ns. työmatkapyöräilystä.

Pyörän säädöt ja kunto kohdallaan. Toivottavasti vielä lämpöä riittää kuvan mukaisissa varusteissa.

 

Kahvakuulaa…

Hei kahvakuulaa…

Elokuuta ja syksyä kohti mennään. Toivottavasti lämpöä riittää vielä kesävarusteissa ajoon. Asiakkaat alkavat palata ryhmäliikuntaan ja on aikaa kahvakuulaan.  Näitä liikkeitä voi helposti tehdä kotona. Kyseinen videoesimerkki on tunnin kuulatunnista.

Ensimmäiset kolme liikettä tehdään lattiatasossa ja seuraavat kuusi liikettä seisten. Yhdeksän liikettä tuntia kohden ja ns. kolme patteria ja viisi sarjaa, joissa on muuttuva työaika. Ensimmäinen kierros on pisin 90 sekuntia ja seuraavat: 60, 45, 35 ja 25 sekuntia. Kuulan painoa voi lisätä kahden viimmeisen kierroksen aikana. Kolmen liikkeen yhdistelmä tehdään ns. ”nonstoppina” ja yhdistelmän jälkeen pieni tauko ennen seuraavan kierroksen alkua. Ensimmäinen kierros kestää neljä minuttia ja kolmekymmentä sekuntia ja seuraava kolmen liikkeen yhdistelmä kolme minuttia.

 

Yksi päivä ryhmäliikuntaohjaajan arjesta.

Stravan tilastoja! 4/115

 (klikkaa kuvakkeita)!

Verkossa oleva Stravan sovellus listaa pätkiä ajetusta lenkistä, joita myös muutkin pyöräilijät ovat ajanneet. Tämän päivän lenkiltä huomio tähän kohteeseen, jossa top 10 listalla olen neljäntenä. Strava on listannut tästä pätkästä 115 merkattua tietoa! Kyseessä oleva kohta on reilun kilometrin mittainen ja sisältää paljon alamäkeä vanhalta Turun tieltä Keraan päin ajaessa. (Kartan vasemmassa alakulmassa, jossa mitattu pätkä sinisellä merkattuna).

Lenkillä on useita muitakin pätkiä, joista tulee tieto listautumisesta. Monilla mitatuilla ”pätkillä” on sen verran vaarallisia kohtia, että niissä ei voi ajaa kovaa, koska ”Fiksillä” on pakko ennakoida ajoissa.  Jotkut pätkät on myös sellaisia, että listattu pätkä alkaa liikennevaloista, joita ennen on ollut alamäki. Jotkut ovat ajanneet tuloksen lentävällä lähdöllä, joten tulos on aivan eri kun paikaltaan lähtiessä. Kivahan näitä tuloksia on seurata, mutta turvallisuus ykkösenä. Tästä lenkistä on ensimmäiset puoli tuntia nopeata reittiä ja sisältää länsiradan reunaa ja vanhaa Turun tietä. Lenkin loppupuolen Meilahti ja kaupunkialue on hidasta pysähdysten vuoksi.

 

Pyöräilijän ajoasut.

Pyorailijan asu

Pyöräily tarvitsee asianmukaiset asusteet. Kylmille keleille pitkät ja lämpimille keleille lyhyet. Asut eivät ole turhaan tiukat ja tyköistuvat. Ilmanvastus tuottaa paljon vastusta, joten asusteiden on turha lepattaa ja liikkua ihoa vasten. Takapuoli ja haaraväli olisi nopeasti haavoilla, jos housuissa ei olisi säämiskää. Säämiskän tulee olla tarpeeksi paksu ja ergonomisesti hyvin muotoiltu. Halvoissa housuissa tästä on säästetty. Tavallisilla löysillä shortseilla tai pitkillä verkkareilla on turha pyöräillä. Uudet kompressiotrikoot esim; 2xu yms. ei sovi pyöräilyyn. Juoksuun ja kuntosalille kyllä.

Ajopaidassa on kätevästi kolme taskua selkä puolella, johon mahtuu avaimet vararengas ym. tarpeellista. Kuvassa oleva Sportfulin valmistama asuste on paras asukokonaisuus mikä minulla on. Asu istuu todella napakasti ja paita on sopivan ohut ja hengittävä. Ammattilaisethan testaavat näitä asusteita perusteellisesti polkiessaan monen tunnin kilpailuja, joten nämä sopivat myös hyvin harrastelijalle. Ajolasit on syytä myös olla, koska ilmassa lentää hyönteisiä ja aurinko paistaa kirkkaasti. Urheilulasit esim. Oakley ovat parhaita. Ajoasut maksavat muutamista kymmenistä euroista satoihin euroihin. Asukokonaisuuksia saa reilulla sadalla eurolla.

Tästä osoitteesta asuja: http://www.bobshop.com/en/home/

Kylmille keleille on sitten nuo mustat irtohihat eli puntit, jotka saa tarvittaessa vedettyä pois käsistä ja jaloista. Kenkiensuojia käytetään muutaman asteen lämpötiloissa ja pakkaskeleillä, jos harrastaa talvipyöräilyä. Talvikeleille on pitkät takit ja pitkät pyöräilyyn tarkoitetut trikoot. Synteettisiä materiaaleja käytetään, joten asut hengittävät, hylkivät vettä ja pitävät tuulen loitolla ja pitävät lämpöä n. -15 pakkasasteeseen saakka. Olen testannut kyseisiä tuotteita liki -15 asteen pakkaskeleillä ja toimii vielä. Pipo ja käsineet, myös ok.

Ja lopuksi!!

Pyörä ei kulje ilman kypärää!

Gopro -videointia.

Pyörät pyörii ja toinen versio Gopro -videoista. Tämä hieman parempi kuin aiempi video. Gopro kamera on ollut kiinni vyössä, satulatolpassa, runkoputkessa ja kahdessa kohdassa ohjaustangoa. Yhdessä videoklipissä on myös käytetty hidastusta ja yhdessä tarkoituksellista pehmennystä ja epätarkkuutta. Osassa on myös värejä muutettu. Videon alussa on myös päälekkäiskuvaa.

Tällä hetkellä olen ajannut lenkkejä viisi päivää putkeen ja päälle vielä ryhmäliikunnanohjausta, kahvakuulaa, corea ja sisäpyöräilyä. Tuntumaa on sen verran, että tänään on syytä pitää taukoa. Kuten edellisessä artikkelissa mainitsin klossien säätö pyöräilykengissä on todellakin parantanut pyöritystempoa ja sitä kautta nopeutta. Jos fiksillä ei opi polkemaan, niin millä sitten? Pyöräilyhän perustuu aina lukkopolkimien käyttöön. Jos poljet tavallisella lenkkarilla vain painaen ja käyttäen reisien ojentajia, et ole samalla viivalla! Koukistajat ovat myös olemassa ja niitäkin tulee käyttää, jotta pyörähtävä voima olisi mahdollisimman tasainen.

Eilen illalla oli todella hieno keli ajaa Kivistön Fitnessgymille (18 km suunta). Lämpöä lähtiessä reilu +20 ja tuulta ei juuri lainkaan. Paluumatkalla sai kokea hienot metsän tuoksut, lievän ilman viilentymisen ja tyynen kelin. Pyörän päällä kokee paljon juttuja, joita ei autossa ”peltilehmässä” koe. Rasituksen tunne, ympäristön hajut ja liikkumisen fiilikset lenkin jälkeen. Ns. liikunnallinen elämäntapa suo tätä.  Kehosta ja terveydestä kannattaa pitää huolta. Pyöräily on yksi erittäin hyvä liikuntamuoto tässä mielessä. Nivelystävällinen ja sopii myös ylipainoisille, koska iskuja jaloille ei tule.

Hei jatketaan liikettä….

Lenkkiä… Lenkkiä

Hei

Toukokuu alkoi lämpimästi ja välillä oli vähän viileämpää ja nyt jälleen kesäistä. Lenkkiä tulee ja ”Fiksi” pyörällä tuntee polkevansa. Säädin hieman pyöräilykenkien klosseja ja n. 2 millin siirto vaikutti todella paljon. Poljintekniikka parani hieman. Polkiessa tuntee nyt kantapään nostamisen paremmin. Hyvä poljintekniikka on pyöräilyn ydin. Tarpeeksi nopea poljinrytmi n. 90 rpm liikuttaa pyörää. Kankeus ja suuri voima ei tarkoita sitä, että kovaa menee. Pyörän painolla on merkitystä. Kevyt pyörä kiihtyy herkästi, nousee mäkiä ja vauhtia on pidettävä myös mäen jälkeenkin.

90-luvulla, kun ajoin kilpaa, niin yksi kilpakumppani ajoi todella raskaalla välityksellä ja hitaalla poljinrytmillä. Pärjäsi näin hyvin jonkin aikaa alkukesästä. Loppukesästä ajoin kovempaa. Hänellä ei nopeus noussut, mutta minulla tahti parani. Koko kesän olin hionnut poljintekniikkaa ja nopeaa pyöritystä. Nopealla poljennalla se pyörä kulkee. Kankeudella tulee nopeasti seinä vastaan. Ensin valitaan reipas poljinrytmi, sitten käytetään sopivia välityksiä.

Alla jälleen yksi lenkki Espooseen päin. Vanhalta Turun tieltä Kauniaisteen päin lenkki  sisältää yhden todella jyrkän ylämäen.

Videossa ajonäyte 1990-luvulta.

 

 

Karhupuisto – Kivistö Mestarintie 11

Ensimmäinen ajo Kivistön liikuntakeskus Fitnessgymiin. Sää tila oli kesäinen ja ajo ilman irtohihoja. Kaivoksela Kivistö väli oli uusi.  Tie oli onneksi suora ja helppo. Aikaa meni reilun 18 km suuntaan noin 40 minuttia. Keskupuiston sai ajaa myös päästä päähän. Treeninä tämä oli jälleen tuntuva. Ensin 18 km Colossi fiksillä ja sitten Spin Advanced 55 minutin sisäpyöräilytunti ja sen jälkeen sama ajo takaisin. Laskin, että olin paikalla nopeammin kuin julkisilla. Kalliosta olisi ensin raitiovaunu ja matka Pasilaan noin 15 min ja sitten vähän odottelua ja P -lähiliikenne juna Kivistöön ja 22 minuttia, jonka jälkeen Kivistön asemalta kävelyä noin 10 min. Eli aikaa julkisilla olisi mennyt 45 – 50 minuttia. Nyt reitti on tuttu ja tästä on hyvä jatkaa. Suosittelen yhdistelmäliikuntaa ja varsinkin työmatkapyöräilyä.

GIRO D’ITALIA  alkaa huomenna 6.5. Eurosport ja Peter Selin.

Fitnessgym Kivistö: http://fitnessgym.fi/

Klikkaa alla olevaa kartaa.

 

 Giron reitti 2016

Toukokuun alkua 2016

Moro,

Pyöräilykausi on 2016 avattu ja mukavaa kun Toukokuu on alkanut todella lämpimästi, eli kesäisesti. Voi ajaa jo kesävarusteissa heti kuun alusta.

Uutta tällä kaudella on  GoPro Hero -kamera.  Kameran saa helposti kiinitettyä pyörän runkoon, satulaputkeen ja ohjaintankoon, josta alla esimerkki. Laajalla kuvakulmalla näkymät tallentuvat myös hyvin läheltä. Video on kuvattu 42 km lenkiltä. Editointi ja leikkaus on tehty Cyberlink Power Director 13 Ultra -ohjelmalla.

Kuuntelen kehoa ja taidan jättää lenkin väliin tänään, vaikka aurinko paistaakin. Kehon kuuntelu, varsinkin kauden alussa on tärkeää. Reidet ei ole vielä tottuneet aitoon pyöräilyyn, vaikka talvi onkin mennyt sisäpyörää polkien. ”Fiksipyörän” suoravedon jatkuva läsnäolo luo erilaista tehon tuntua reisiin.

Syksyä ja kauden loppua….

 

Hei on jo syyskuu ja motivaatio alkaa jo heiketä, kun lämpö laskee ja tiedostaa talven tulon. Tänä vuonna lämpöä on riittänyt pitkään ja vielä näin syyskuun lopullakin on voinut polkea jalat paljaana. Käsipuntteja toki jo käyttänyt.  Pyörä on kulunnut sen verran, että seuraavan huollon yhteydessä ketjut, polkimet  ja renkaat menevät uusiksi. Polkimiin näyttää kohdistuvan enemmän rasitusta, kun polkimet osallistuvat myös vauhdin hidastamiseen. Scwalben pistosuojatut renkaat ovat toimineet erinomaisesti, koska sisusrenkaita ei ole kertaakaan tarvinnut vaihtaa kauden aikana. Pyörässä nopeuteen vaikuttaa: polkijan kunto, vanteet ja niissä pinnojen tiukkuus, renkaat, polkimet ja polkimien laakerit, ketjut, pyöräilykengät ja ajoasu tietyin varauksin.

Säämiskän eli pyöräilyhousujen pehmusteen laatu vaikuttaa ajotuntumaan. Liian tiukat housut puuduttavat reidet ja vievät voimat. Suositut kompressiohousut eivät myöskään ole hyvä ratkaisu. Juoksussa toimivat, muttei pyöräilyssä tuon säämiskän puuttumisen vuoksi. Ammattilaisten ”Team -asut on ovat erittäin käytännöllisiä. Paidassa on kolme taskua, johon mahtuu pikkupumppu, vararengas, kuusiokoloavaimet ja puhelin. Käyttämässäni Tinkoff Saxobankin asussa on erittäin hyvä istuvuus ja housut pysyvät hyvin ryhdissä. Asu on Sportfulin tekemä. Kyseisessä teamissä ajaa myös Espanialainen Alberto Contador, joka voitti tänä vuonna Italian Giron. Rengaspaineet olen käynnyt säännöllisesti tarkistamassa huoltoasemalla. Jos renkaat ovat liian löysät väärän ilmanpaineen vuoksi, niin tämä myös hidastaa etenemistä kun renkaat on tarkoitettu kovaan paineeseen. Rengaspaine noin 6 bar. Pyörän ventiili on hieman pienempi kuin auton ventiili, joten väliin tarvitsee adapterin ja se ruuvataan ventiiliin.

 

  

Garminin mukaan kauteem 2015 on kertynyt 2021.81 km ja ajassa 73 h 2 min 13 sek. Yllä muutama ”kuntoilijan” Stravaan ladattu pätkä  ”Hesarin nousussa” olen siis parhaiten sijoittunut ja stadikan nousussa myös hyvä sijoitus. Luulen, että nuo parhaimmat ajat on ajettu kilpapyörällä? Kirittävää siis riittää.

 

Ajamisen kuvaamista.

Hei

Syksy on tullut ja vielä on riittänyt lämpöä. Viimeksi oli pyöränsäädöistä kyse, niin nyt kuvasin ajamista. Videossa on uimastadionin pohjoinen nousu, josta on myös aikoinaan ajettu rallia eläintarhan ajoissa. Mäki on jyrkkä mutta lyhyt. Hyvin näyttää pyörivän. Tosin poljinnopeus hidastuu luonnollisesti, koska ”fiksissä” on vain yksi välitys ja vaihteita ei ole. Sivukuvausta oli myös tarkoitus kuvata, mutta lopputulos oli huono. Videon ollessa jalustalla on yllättävän vaikeaa saada ohimenevästä pyöräilijästä sivukuvaa. Seuraamalla ja kuvaajan avustuksella tämä onnistuisi paremmin kun kohde pysyisi kokoajan riittävän suurena. Jälkikäteen editointiohjelmalla suurennustemput ja zoomaukset eivät ole kovin helppoja ja lopputulos ei ole sama kuin edellä mainittu. Mäen jälkeen siirryin läheiselle Auroran sille, josta johtaa tie keskuspuistoon. Tältä sillalta on tullut ajettua lukuisia kertoja. Silta edustaa uudenlaista arkkitehtuuria.You Tube tekstin vieressä olevista hakasista saat videon suurennettua koko näytölle!

 

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi