Videon editointia ja leikkaamista.

Iisee Focus Maraton 9.5.2015 mainoskuva

Power Directorin logo

Viime lauantaina 9.5.2015 oli Iisee -maraton ja jälkimmäinen kahdesta tunnista videoitui. Kaksi kameraa kuvasi tapahtuman, josta nyt hieman juttua. Kuvattujen videoiden tiedostot työstin Cyberlinkin Power Director 13 Ultra -ohjelmalla. Ohjelmassa ladataan videot eri raidoilleen ja tehdään ensin molempien kameroiden äänen ja kuvan synkronointi Olympus LS-14 ääniraidalle vuorotellen. Tämän jälkeen kameroiden ääniraidat poistetaan, jolloin jäljelle jää Olympuksen ääniraita, joka on suoraan mikseristä ulosotettu. Ohjelman (Timelinella) aika-aikajanalla on nyt kolme raitaa, joissa kaksi video raitaa ja yksi ääniraita. Tehosteet tulevat sekä videoraitaan suoraan tai erilliselle raidalle.

Sitten on vuorossa tärkeä leikkaus, jossa muodostuu pätkiä molempien kameroiden ottamista kuvatiedostoista. Tuloksessa on kaksi kuvakulmaa. Tehosteita voi lisätä ja käyttää, mutta efektit eivät ole pääasia, vaan sisältö. Käytin video crop -efektiä, jolloin sain rajattua videoruutua sopivasti korostaen kohdetta ja tuoden kohdetta lähemmäksi ja välillä kauemmaksi. Edellä mainittu käyttö antaa mahdollisuuden luoda keinotekoisia kuvankulman vaikutteita. Videon teko vie helposti tunteja. Sisäpyöräilyohjausta videoidaan vuosittain ohjaajan kehittymisen vuoksi. Videon käyttö ja katsominen avaa silmät omaan tekemiseen.

Cyberlink Power Director 13 Ultra:

– todella paljon efektejä ja mahdollisuuksia
– efektejä ja toimintoja voi ladata ohjelmaan ja muokata omaan käyttöön sopivaksi
– tehokas ohjelma
– vaatii koneelta paljon, joten ei toimi heikoilla ”Anttilan” halppis läppäreillä
– osaa tehdä monipuolisesti tiedostomuunnokset ja loppumuodot
– osaa avata myös tiedostomuotoja, jotka eivät ole tuettujen muotojen listalla!
– osaa avata digiboksitiedostojen rec -muodon ilman välimuunnoksia toisilla ohjelmilla
– osaa kopioida ja avata osan tai kokonaisen projektin uuteen projekti sivuun!
– osaa tehdä monipuoliset valikkosivut levymuotoja varten DVD & Blue ray ja omat muunnokset mahdollisia
– osaan tehdä myös kansioihin valmiin videon eri muotoihin DVD & Blue ray kansioihin
– tekee tiedostot suoraan myös verkkoympäristöön esim: Facebook, You Tube, Vimeo yms…

Nero 2015 video ja Adoben Premiere Elements 13 -ohjelmat eivät ole yhtä monipuolisia ja tehokkaita.

 

Powerin ikkuna

Tässä pätkässä on käytetty ohjelman Reflection -efektiä, joka tekee peilikuvan veteen heijastuen.

 

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi